Mun on pitänyt pitkään päivittää blogia ja usein olen sitä mielessäni tehnytkin, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi oikeasti tulla kirjoittamaan. Oon välillä miettinyt myös koko blogin poistamista, kun en kerran ehdi tätä päivitellä, mutta en ole vielä siitäkään lopullista päätöstä tehnyt.

 

Joten kiitos Tiitu, kun tulit kommentoimaan ja sait mut taas kirjoittamaan tänne. Koitan kirjoittaa toivomastasi aiheesta tän postauksen lopussa. Alkuun vähän muuta viime postauksen jälkeen tapahtunutta.

 

Vauvan matkalta hankittu vatsatauti kesti reilun viikon. Vatsataudin jälkeisiksi 6kk mitoiksi saatiin tasan 8kg ja 69,5cm. Nyt tuo paino on kyllä taas noussut jonnekin noin 8,5kg:n tuntumaan. Kun vatsataudista selvittiin, meillä oli vuorossa allergiaselvittelyt. Olin jo tammikuussa diagnosoinut itse meidän pojalla maitoallergian ja mahdollisesti myös kananmuna-allergian. Allergialääkäri oli silloin sitä mieltä, ettei maitoaltistusta vielä kannattanut niin pienelle tehdä, kun kerran imetin, enkä ollut aikeissa sitä lopettaa. Nyt kuitenkin imetyksestä huolimatta olisi kiva olla olemassa joku korvike, joka pojalle kävisi. En ole aikeissa imetystä lopettaa, mutta esim. puurot olisi kiva tehdä välillä maitoon, eikä multa kuitenkaan maitoa niin paljon tule, että sitä päivittäin jäisi paria desiä yli. Niinpä siis suuntasimme Pikkujättiin maitoaltistukseen. Poika ei todellakaan halunnut juoda korviketta, vaikka ei ollut saanut aamulla tissiä eikä puuroa, että korvike uppoaisi paremmin. Koska poika ei suostunut maitoa juomaan pullosta eikä nokkamukista , täytyi maito antaa ruiskulla väkisin. Ekat 2ml, 10ml ja 50 ml aiheuttivat vaan vatsanväänteitä ja piereskelyä. 100ml annoksen sain syötettyä pojalle soseen seassa ja loput ruiskulla. Kun se oli syöty meni ehkä 5 minuuttia ja poika oksensi kaaressa kaiken syömänsä. Tässä vaiheessa mä olin jo sitä mieltä, että maidosta se johtuu, mutta altistusta valvova lääkäri halusi varmistaa asian ja käski vielä seuraavana aamuna kotona antaa 100ml korviketta pojalle ja katsoa toistuuko reaktio. Kävin kaupan kautta ostamassa purkin tuttelia ja sitten kotiin. Kun pääsimme kotiin, oli pojan suunympärys täynnä ihottumaa. Pikkuhiljaa ihottuma levisi kaulaa, selkään ja vatsaan. Poika-paran vatsa oli myös aivan sekaisin ja kakka ripulia. Soitin altistusta valvovalle lääkärille ja saimme luvan lopettaa altistuksen siihen. Pojalta otettiin ennen altistusta myös prick-testit maidolle, munalle, vehnälle, kalalle ja maapähkinälle, mutta niissä ei näkynyt yhtään mitään minkään ruoka-aineen kohdalle. Koska prick-testi näytti mysö kananmunan kohdalla puhdasta, ajattelin pojan selvittyä maitoaltistuksesta kokeilla uudestaan myös sitä kananmunaa ja söin munakkaan. Se oli virhe, sillä tuon munakkaa syömisen jälkeen seuraavana päivänä poika oli posket ihottumaa täynnä ja seuraavat kaksi päivää poika puklaili monta kertaa päivässä, vaikka ei normaalisti koskaan puklaa. Poika siis näyttää olevan maidon lisäksi allerginen myös kananmunalle ja mä jatkan imetysdieettiä hamaan tulevaisuuteen. Se hyvä puoli tossa munattomassa ja maidottomassa elämässä on, että mun paino on tippunut imetysdieetin aloittamisen jälkeen 7kg, mikä mun tapauksessa on yksinomaan hyvä asia, sillä olen ylipainoinen.

Viimeisen kuukauden aikana poika on myös päässyt kunnolla vauhtiin liikkumisen suhteen. Ryömien poika menee hurjaa vauhtia ja tahto kontata olisi myös kova, mutta taidot eivät ihan vielä riitä. Poika vetää itsensä konttausasentoon ja hytkyy siinä. Jalat myös ottavat konttausaskelia, mutta koska kädet eivät ole vielä hommassa mukana, päättyvät nämä konttausyritykset yleensä siihen, että poika kellahtaa mahalleen lattialle.  Konttausta pitää myös harjoitella sekä tissiä syödessä että nukkumaan mennessä. Tämän seurauksena myös pinnasängyn pohja oli muutama viikko sitten pakko laskea ala-asentoon. Konttausasennosta ylsi hyvin pinnasängyn reunojen yli pohjan ollessa ylhäällä.

Tällä hetkellä poika on taas sairaana. Nyt flunssassa, joka oli pääsiäisenä pojan isällä ja nyt siis pojalla. Viime yö oli aika tuskaa, koska poika oli niin nuhainen ja tukkoinen, että ei saanut oikeen nukuttua. Lisämausteensa viime yöhön toi myös se, että pojan ensimmäinen hammas puhkesi ikenestä läpi. Sekin siis saattoi olla syynä öisiin huutoihin. Myös toinen alahammas on ihan puhkeamaisillaan, joten sen kanssa valvotaan sitten varmaan seuraava yö.

 

Sitten siihen Tiitun toivomaan aiheeseen. Me ollaan siis tällainen kummajaisperhe. Espoolainen, kolmilapsinen perhe, jolla ei ole omaa autoa. Tätä jaksavat ihmiset aina kummastella, vaikka meidän mielestä tässä ei mitään niin ihmeellistä ole. Arkielämässä emme oikeasti tarvitse autoa yhtään mihinkään. Meiltä on ruokakauppaan reilu kilometri ja kaupassa käymme yleensä joko minä vauvan ja vaunujen kanssa tai mies pyörällä pyörälaukkujen kanssa. Autottomuus vaikuttaa tähän vaan niin, että kaupassa on käytävä useammin eli 2-3 kertaa viikossa. Jos meillä olisi auto, kävisin varmaan kerran viikossa autolla isoilla ruokaostoksilla. Miehen työmatka puolestaan menee nopeammin bussilla kuin autolla, sillä Länsiväylällä on bussikaistat koko miehen työmatkan pituudelta ja bussi menee meidän talon edestä miehen työpaikan eteen 15 minuutissa. Arkielämässä autottomuus vaikuttaa oikeastaan vaan siihen, että esim. lasten harrastuksen valitaan niin, että niihin pääsee ilman autoa. Esimerkiksi vauvauintiin emme tästä syystä voi arki-iltaisin mennä, koska julkisilla liikkuen kotiin ehtisi vasta lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Mutta vauvauinteja järjestetään myös arkisin. Liäsksi asuinalueellamme on mahdollisuus myös lasten jumppaan ja balettiin, joss keskimmäinen lapsi käy. Vanhin lapsi puolestaan käy arkkitehtikerhossa, jonne mummi vie hänet bussilla.

Meillä molemmat isovanhemmat asuvat Espoossa. Minun vanhempani kävelymatkan päässä ja miehen vanhemmat kolmen kilometkin päässä. Autoa emme siis tarvitse mummoloissa käynteihin. Kesällä käymme välillä miehen vanhempien mökillä, jonne pääsee myös bussilla, mutta kolmen lapsen vaatiman tavaramäärän takia olemme päätyneet viime vuosina siihen, että vuokraamme auton kesällä reiluksi viikoksi ja sen viikon aikana käymme mökillä ja yleensä myös Puuhamaassa, jota meidän isommat muksut rakastavat ja jonne ei oikeen ilman autoa pääse. Kuulumme myös City Car Clubiin, josta auton voi tarvittaessa vuokrata vaikka vaan pariksi tunniksi ja sitä käytämme välillä, jos täytyy päästä esim. kehäteiden varrella sijaitseviin huonekaluliikeisiin. Kahden lapsen kanssa liikkuminen taksilla oli myös helppoa, mutta nyt kolmen lapsen kanssa emme enää mahdu tavalliseen taksiin, mikä tekee elämästä ilman autoa hitusen hankalampaa, mutta ei nyt niin merkittävästi. Mulla on myös yksi kaksilapsinen tuttavaperhe, joka ei omista autoa. Heillä mummolat ovat kauempana ja niihin kulkeminen junalla onnistuu, mutta perillepääsyyn toisessa päässä tarvitsee autoa. He ovat ratkaisseet turvaistuinongelman niin, että mummolassa on toiset turvaistuimet, joita käyttäen isovanhemmista toinen voi tulla hakemaan heidät juna-asemalta. Normaalikokoiseen autoon, kun mahtuu kaksi turvaistuinta ja kolme aikuista, vaikka ahdasta se onkin.