Viime päivityksestä onkin jo kulunut kuukausi. Kylläpä aika menee nopeasti. Tultiin sunnuntaina takaisin kotiin Thaimaasta. Loma oli ihanan rentouttava. Oli kiva viettää aikaa perheen kanssa ja loikoilla auringossa. Enemmän kyllä tuli loikoiltua varjossa, kun auringossa oli liian kuuma. Loman aikana vauva oppi kierimään, ryömimään ja istumaan. Vauva ehti myös tippua sängystä pää edellä alas, kun tyhmä äiti ei uskonut vauvan niin nopeasti ehtivän sieltä ryömimään. Onneksi sänky oli matala eikä pudotuksesta tullut edes kuhmua. Neiti 4-v oppi loman aikana uimaan ja oli taidostaan tosi ylpeä. Lennot kolmen lapsen kanssa sujuivat yllättävän hyvin. Mennessä lapset nukkuivat suurimman osan lennossa ja takaisin tullessakin viihtyivät ihmeen hyvin, vaikka tultiinkin päivälennolla.

 

Ainoa huono puoli lomassa oli vatsatauti, jonka vauva sai tokavikana päivänä. Se vetikin sitten pienen niin huonoon kuntoon, että viimeinen yö vietettiin sairaalassa tiputuksessa ja ensin lääkäri sanoi, ettei vauva voi seuraavana päivänä lentää. Nesteytys kuitenkin kohensi kuntoa sen verran, että saatiin lupa lentää ja päästiin kotiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Terve tuo lapsi ei kuitenkaan vieläkään ole. Nyt on menossa kuudes päivä oksentelua ja ripulia. Maanantaina käytiin vielä täällä Suomessa lääkärissä ja samalla testattiin vauvan ulosteesta salmonella, kampylobakteeri ja pari muuta bakteeria mutta mitään ei löytynyt. Toivottavasti pikkuinen alkaisi pian parantua. Poika alkaa jo olla aika hoikka taudin jäljiltä.