Pojalle tulee ikää 5kk ylihuomenna. Eilen käytiin allergialääkärillä ja lääkäri oli sitä mieltä että kyllä pojan oireet maitoallergialta kuulostaa, mutta altistusta ei kannata vielä tehdä, kun kerran imetän enkä ole aikeissa siirtyä käyttämään korvikkeita. Altistus siis tehdään vasta joskus 7-8kk:n iässä, sen mukaan miltä musta itsestäni tuntuu. Jatkan siis munatonta ja maidotonta elämää. Kananmunaa lääkäri käski mun syödä silloin tällöin hyvin kypsennettynä, kun siitä ei niin selviä oireita tule, jotta pojan elimistö tottuisi siihen.

Viisikuisena meidän poika ei vieläkään käänny kuin kyljelleen, mutta koittaa sen sijaan kovasti ryömiä. Ei onneksi kyllä pääse vielä eteenpäin kuin jonkun kymmenen senttiä. Poika myös pyörii napansa ympäri. Kiinteitä poika ei vielä syö, mutta olen jo pidemmän aikaa kyllä miettinyt pitäisikö kiinteät aloittaa. Ennen poika söi yöllä kaksi kertaa nykyään hyvänä yönä kolme ja huonona tunnin välein. Tiedän kyllä, ettei kiinteät välttämättä tohon auttaisi, mutta jotenkin musta on alkanut tuntua, että tuo lapsi kaipaisi ehkä jo jotain muutakin ruokaa kuin maitoa. No en ole nyt vielä tehnyt päätöstäsuuntaan tai toiseen. Ensi viikolla on 5kk neuvola ja katson vielä siellä, miten poika on pelkällä maidolla kasvanut. Jos poika edelleen kasvaa hyvin niin varmaan siirrän kiinteiden aloitusta siihen 6kk:n ikään.

 

Oon myös kovasti miettinyt, mitä teen kun äitiysloma loppuu. Mun määräaikainen työsuhdehan loppui vuoden vaihteessa, joten mulla ei ole työpaikkaa, johon palata. Alan siis varmaan katsella työpaikkoja tossa kesällä. En kuitenkaan haluaisi laittaa poikaa hoitoon kuin vasta seuraavana syksynä, kun poika täyttää 2, joten mietinnässä on myös erilaiset ratkaisut pojan hoidon järjestämiseksi, jos satun töitä saamaan. Onneksi kesään on vielä monta kuukautta aikaa, joten ehtiihän näitä pohtia.