Raskauden puoliväli meni rikki perjantaina. Täytyy sanoa, että mä en kyllä nauti tästä raskaana olosta. Olo on jo nyt tosi kömpelö ja inhottava ja kauhulla ajattelen, että tätä on vielä saman verran jäljellä. En siis ole erityisen hehkeä tai hyvinvoiva tässä keskiraskaudessa. Selkään sattuu työpäivien jälkeen ja aina jos koittaa vähänkään reippaammin kävellä niin supistelee. Mietin just kauhulla, että elokuun loppuun asti pitäisi olla töissä. Saa nähdä, pystynkö. Sinänsä työmotivaatiota vielä löytyisi, mutta saa nähdä kestääkö kunto. Oonkin jo aikaisemmissa raskauksissa sanonut, että jos joku muu olisi raskaana niin mä voisin synnyttää. Mun kaksi aikaisempaa synnytystä on olleet suhteellisen nopeita ja helppoja. Toivottavasti tämä kolmaskin.

Lapsien päiväkodissa oli äitienpäiväjuhlat perjantaina. Tarjolla oli kahvia ja kakkua ja lapset olivat tehneet lahjoja äideille. Isompi oli tehnyt savitaulun, joka oli hienosti pakattu ja siinä oli hieno kortti mukana. Pienempi oli tehnyt pahvitaulun, jossa oli sydän ja taakse hoitajat olivat haastatelleet lasta ja kyselleen millainen lapsen äiti on. Lahjat olivat kyllä aika hellyyttäviä. Meidän 3-vuotiaan näkemys äidistä kuuluu seuraavasti:

"Se on (mun nimi). Sillä on kädet ja jalat, naama ja sillä on pitkät hiukset. Sillä on masu ja isot tissit ja vauva. Äiti on mun rakas ystävä ja nyt se on töissä".

Mitäpä tuohon lisäämään.

Viikonloppuna vietettiin anopin 60-v juhlia. Oltiin vuokrattu mökki, jossa oltiin miehen siskon perheen ja appivanhempien kanssa. Oli itse asiassa ihan mukavaa ja lasten 1-vuotias serkkupoika katseli ihmeissään meidän tyttöjen menoa. Oman jännityksensä lauantai-iltaan toi se, että esikoinen liukastui saunan pesuhuoneessa ja iski päänsä kynnykseen niin, että siihen tuli reilun sentin kokoinen haava ja veri virtasi. Ehdittiin jo soittaa terveyskeskukseen, että pitäisikö tuo viedä tikattavaksi, mutta saatiin sitten verenvuoto tyrehtymään. Esikoinen on viime viikolla ollut niin tapaturma-altis, että kohta ne varmaan luulee päiväkodissa meidän pahoinpitelevän sitä. No ehkäpä se hetken muistaa, ettei märillä lattioilla saa juosta.