Enpä ole moneen viikkoon muistanut kirjoittaa. Nyt on siis jo rv 18+2 ja aika on mennyt tosi vauhdilla. Kävin viikko sitten neuvolassa. Siellä oli kaikki muuten ok, mutta verenpaine oli koholla. En ole siitä niin huolestunut, kun kotona mittaillessa verenpaine on ihan normaali (120/70). Mulla taitaa olla vaan valkotakkipainetta. Reilun viikon päästä on rakenneultra. Ajateltiin kysyä vauvan sukupuolta, jos se sattuu näkymään. Aluksi olin varma, että vauva on poika, kun raskauden alku oli niin erilainen kuin kaksi edellistä. Nyt oon kuitenkin alkanut kallistua sille kannalle, että ehkäpä se kuitenkin on tyttö. Ihan sama oikeastaan. Kunhan olisi elossa ja suhteellisen hyvässä kunnossa.

Liikkeet tuntuu nyt päivittäin ja paljon voimakkaampina kuin ennen. Vatsan päältä ne ei vielä tunnu kuitenkaan. Mies aina välillä on kokeillut niitä tuntea, muttei ole onnistunut. Vatsa on jo aika iso ja nukkuminen alkaa olla hankalaa. Yleensä nukun aina vatsallaan, mutta nyt en enää voi. Selällään tulee paha olo ja kyljellään en tykkää nukkua. Olenkin muutaman yön jo nukkunut riippumatossa. Siinä saa selällään sopivan puoli istuvan asennon. Ja nyt ei raskaus ole vielä edes puolivälissä. Saa nähdä, nukunko ollenkaan loppuraskaudesta.

Toinen vaiva on siitepölyallergia. Mulla on jo käytössä nenäsuihkeet ja silmätipat, mutta aina kun menen ulos ääni menee ja olen ihan tukossa. En tiedä, pitäisikö ottaa riski ja ottaa zyrteciä suun kautta. Mulle on jo aikaisemmin lääkäri sanonut, että jos henki ei kulje, voi zyrteciä ottaa, mutta oon koittanut selvitä ilman. Myös nuorempi lapsi kärsii siitepölyallergiastya ja on ihan tukossa. Vaikka siis saa lääkkeitä.

Meillä on töissä varsinainen lapsibuumi. Minun lisäksi kaksi muutakin meidän 12 hengen työporukasta saa kesän tai syksyn aikana lapsen. Työpaikan lapsettomat pelkää tän tarttuvan. :)