Tänään oli vihdoin se kauan ja hataasti odotettu ultra. Olin ihan hermona sinne mennessä, sillä siitä lähtien kun paha olo loppui kolmisen viikkoa sitten, on mielessä ollut epäilys, ettei vatsasta ehkä löydy mitään elävää.
Helpostus oli valtava, kun ultraan tuli kuva vauvasta ja näin sydämen sykkivän. Hirmuisen pienihän tuo vielä on. Aikaisemmissa raskauksissa olen ollut ultrassa rv 12  jälkeen ja ero vauvan koossa on kyllä huomattava.

Sikiö vastasi viikkoja, (tai oli 3 päivää vanhempi kuin kuukautisten mukaan, mutta laskettua aikaa ei muutettu). Niskaturvotusta ei ollut liikaa ja muutenkin kaikki löytyi mitä pitikin. Kävin pitkän pohdinnan jälkeen sitten siellä seeerumiseulassakin. Meinasin aluksi jättää kyseisen tutkimuksen väliin, mutta päädyin nyt kuitenkin sinne menemään.

Samalla sain sitten myös infoa synnytyssairaalassa menossa olevasta raskausmyrkytyksen ehkäisytutkimuksesta ja päätin osallistua siihen. Mullahan oli ekassa raskaudessa raskausmyrkytys ja sen vuoksi synnytys käynnistettiin kuukauden etuajassa. Päätin siis, että jos voin edistää jotenkin sitä, että raskausmyrkytysten syy löytyisi ja sitä mahdollisesti voisi ehkäistä, niin haluan olla siinä mukana, vaikka se minulta vaatisi ylimääräisiä käyntejä synnytyssairaalassa. Kolmen viikon päästä minulta sitten mittaillaan istukkavirtauksia.

Kerrottiin tänään myös lapsille tulevasta vauvasta. Vastaanotto oli ristiriitainen. Nuorempi lapsista oli ihan innoissaan ja isompi sanoi, ettei halua meille mitään vauvaa ja miten sellainen voi olla äidin mahassa, vaikkei maha ole yhtään pullea. No, ehtivät nuo varmaan ajatukseen tottua ennen syksyä.

Nyt sitten täytyy enää jännittää sitä, miten uusi työpaikka suhtautuu mun raskauteen ja toivoa, että pieni pysyy matkassa.