Oon nyt kohta viikon makaillut sohvalla ja lukenut kirjoja. Lapset meni eilen päiväkotiin ja mies töihin ja sain oikeasti levättyä koko päivän. Se näkyi heti verenpaineissa sillä tänä aamuna kotimittauksessa paineet oli lähes normaalit 122/82. Toivottavasti ne myös pysyisivät tuossa.

Kotona makailu on kyllä tylsää. En ole kamalasti uskaltanut kotihommia tehdä, kun paineet nousee heti, jos jotain touhuan. Pyykkiä olen vähän pessyt ja tulevan vauvan kestovaipat, joita olikin meillä aivan mieletön määrä kahden edellisen lapsen jäljiltä. Eipähän ainakaan puutu vaippoja vauvalta.

Ajattelin, että jos paineet nyt pysyy alhaalla, niin leipoisin pullaa pakastimeen.  Ois kiva, kun ois jotain tarjottavaa valmiina pakastimessa vauvan synnyttyä. Tosin vaarana tietysti on, että jos nyt jo jotain leivon, niin ne on syöty ennen kuin vauva on masun ulkopuolella mutta ehkä se riski on otettava.

Muuten mitään ihmeellistä ei ole raskausrintamalla tapahtunut. Supisteluja on vähän enemmän kuin ennen ja vauva porailee inhottavasti päällään tonne alapäähän. Kaipa se koittaa kaivautua lähtökuoppiin. Tänään on taas neuvolassa kontrolli. Jospa sitä ennen makailisi sohvalla ja lukisi kirjaa.