Viime maanantaina oli taas neuvola. Verenpaine on aina neuvolassa koholla, mutta nyt mittailin, että se on kotonakin vähän koholla. Seurailen nyt sitten verenpainetta pari kertaa viikossa. Toivottavasti se pysyisi kurissa. Hemoglobiini oli sen sijaan laskenut niin, että aloin syömään rautaa. Painoa on nyt tullut raskauden alusta 3,6kg. Ei paha, mutta pitäis varmaan alkaa vähän miettiä mitä suuhunsa pistää. Terkkari laittoi myös lähetteen sokerirasitukseen. Täytyisi sinne vaan muistaa varata aika.

Sain Kelan paperitkin. Pitäisi toimittaa ne Kelaan, että saisi äitiyspakkauksesta päätöksen. Äitiyspäivärahapäätöksen saan varmaan sitten joskus, kun oon jo äitiyslomalla, mutta se ei haittaa, kun saan kolmelta ekalta kuukaudelta palkan. Ja haen äitiyspäivärahaa edellisen 6kk:n tulojen mukaan. Piti oikeen soittaa Kelaan ja kysyä, mitä papereita ne tarvitsee, kun oon tuona aikana ollut kahdella eri työnantajalla töissä.

Seuraava neuvola onkin sitten lääkärineuvola kuuden viikon päästä. Välissä käyn vielä yhdessä ultrassa sairaalassa sen predo-tutkimuksen puitteissa.

Oon huomannut, että vaikka vointi on muuten hyvä, niin en voi enää kovin reippaasti liikkua, tai alkaa supistella. Tänään koitin juosta bussiin, mutta supisti niin paljon, etten voinut ja näin bussin valot, kun se lähti pysäkiltä. Täytyy varmaan vaan tyytyä kävelemään ja varata matkoihin enemmän aikaa. Töissä olo on vielä toistaiseksi kivaa, mutta katsotaan, mikä on työmotivaatio elokuussa, kun pitäisi vielä kesäloman jälkeen mennä neljäksi viikoksi töihin.

Hauskaa oli, että törmäsin neuvolassa siskooni. Se oli siellä ekalla käynnillä ja jäi heti kiinni. Jos kaikki menee hyvin, niin sisko saa joulukuussa vauvan. Se olisi ihanaa sillä sisko menetti yhden vauvan viime kesänä ja on viiden prosentin todennäköisyys, että tällä tulevallakin vauvalla on sama tappava geenivirhe. Täytyy toivoa parasta. Sisko ei kyllä vielä kovin positiivinen uskaltanut olla mutta täytyy vaan toivoa parasta.