Viime viikon lopulla kuopus oli vatsataudissa. Maanantaina mahaansa valitti mies ja tiistaina, mulla oli paha olo koko päivän. Tiistain ja keskiviikon välisen yön sitten oksensin ja eilisen makasin raatona sängyssä. Tunsin suurta sympatiaa kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka oksentaa raskausaikana monta kuukautta. Tuo yksikin yö oli ihan tarpeeksi kamalaa. Meillä ei takuulla olisi yhtä lasta enempää, jos olisin ekassa raskaudessa oksennellut monta kuukautta (tai sitten aika kultaa muistot ja niitä lapsia olisi kuitenkin enemmän). Tänään oon vielä sairaslomalla kotona ja oon jopa saanut vähän syötyä. Olo on kyllä vielä aika heikko. Vaihdon lakanat meidän sänkyyn ja olin sen jälkeen ihan uupunut. Mutta mulla on tänään jo nälkä, joten eiköhän se tästä, pikkuhiljaa.

Raskausrintamalla ei ole mitään niin ihmeellistä. En ole pariin päivään tuntenut vauvan liikkeitä, mutta en ole siitä kamalasti huolestunut, kun viikkoja on niin vähän, että vauva voi hyvin olla kääntynyt vaan toisin päin ja potkii jonnekin sisäelimiin. Paino ei kotivaa'an mukaan ole noussut vielä yhtään vaan on mahataudin jälkeen jopa alle lähtöpainon, mutta vatsataudissa menetetty paino tulee varmaan parissa päivässä takaisin. Neuvola taitaa olla joskus viikon päästä.

Sain viime viikolla tietää, että kaveri, jolla oli laskettu aika kolme viikkoa mun jälkeen, oli saanut keskenmenon. En oikein osannut lohduttaa kaveriani millään, joten tyydyin vaan kuuntelemaan ja pahoittelemaan. Mulla ei itselläni ole ollut yhtään keskenmenoa, joten en oikein tiedä, mitä keskenmenon saanut haluasi kuulla tai onko sellaista edes olemassa. Kai asia täytyy vaan surra ajan kanssa. Toivon vaan sydämessäni, että hekin pian saisivat toisen lapsen, vaikkei se nykyistä menetystä korvaakaan.